Alghor

[Nocconen]

Nimi:
Alghor
(Nimi tulee ruotsista Alg – Levä, ja Hår – hius)

Ikä:
Vaikea määritellä, hieman alle satavuotias.

Koko:
Pituus: 167 cm
Paino: 45 kg

Sukupuoli:
Miespuolinen

Laji:
Näkki, joissa ja järvissä asuva vedenolento

Uskonto
Elettyään varsin eristyksissä Alghor ei ole tutustunut juurikaan uskonnon eri muotoihin, mutta hän on kuulopuheista oppinut kunnioittamaan metsien ja luonnon jumalaa Halakheaa. Kuuluvathan joet ja järvetkin jumalan suojelukseen.

Luonne:
Alghor näyttää umpimieliseltä, vaitonaiselta ja tylyltä, eikä ensivaikutelma ole aivan väärä. Näkki ei puhu kovinkaan paljon, vastaukset ovat usein lyhyitä, ja puhuessaankin hänen äänensä on sihahdusten säestämää matalaa raakkumista. Alghor ei kuitenkaan ole suoran vihamielinen ketään kohtaan, enemmänkin syrjäänvetäytyvä ja etäisen utelias. Jotkin yhteiskunnan käytännöt ovat näkille aivan vieraita ja näkki saattaa jäädä ihmettelemään jotain esinettä tai ihmistä vaitonaisena, joskus epämiellyttävän läheltä.
Alghor arvostaa aina jos hänelle ollaan kohteliaita, ja pienet lahjat ovat varma tapa tehdä hänestä ensitapaamisella ystävällisen. Alghor arvostaa eritoten raakaa, kylmää kalaa suomuineen ja pyrstöineen, tai kosteaa lumpeenkukkaa.
Jatkuva epäkohtelias käytös sen sijaan johtaa väistämättä jonkinlaiseen reaktioon Alghorin puolelta. Mistään ulkoisesta merkistä ei voi nähdä, milloin raja on ylitetty ennen kuin näkki loikkaa herjaajan niskaan teräviä kynsiä ja hampaita käyttäen.
Järvet ja joet ovat Alghorin koti, ja hän viihtyykin parhaiten vetisessä tai kosteassa paikassa. Sadesäällä hän on yleensä parhaimmalla tuulella, mutta helteellä ja kuivissa paikoissa näkki on tuskastuneen oloinen ja kiukkuinen. Samasta syystä hän karttaa tulta ja hermostuu sen läsnäolosta.
Alghorin suurin rakkaus on viulunsoitto, ja näkki on erittäin taitava soittaja. Soiton aikana voi tylyn virtamiehen kasvoille levitä erittäin harvinainen hymy, tai surullisten sävelten aikana kasvoja juovittaa ohuet kyyneleet. Musiikki myös kiehtoo Alghoria ja hän ajautuu usein sinne, missä soittoa kuuluu. Vaikka viulu onkin hänen suosikkinsa, osaa näkki soittaa myös huilua.


Kasvokuva

Ulkonäkö:
Alghor todellinen ulkonäkö ei ole kovinkaan imarteleva ilmestys. Näkin viileä iho on kalpeanvihreä ja pitkien, teräväkyntisten sormien ja varpaiden välissä on räpylämäiset ihopoimut. Alghorin ryhti on hieman kumara, ja niin vyötärö, nilkat kuin ranteetkin ovat hoikat. Näkin pitkät, pikimustat hiukset valuvat aina kiiltävän märkinä lanteille ja kasvojen ympärille. Joskus hiusten seassa roikkuu lehtiä tai rantakasvien varsia. Näkin terävät korvat ovat kapeat ja sojottavat hieman ylöspäin hiusten seasta.
Alghorin kasvot eivät paljoa lisää näkin viehätysvoimaa. Leveä luinen otsa painaa silmät tylyn näköiseen ilmeeseen. Kapeiden huulten välistä näkyvät terävät hammasrivit, silmien alla on tummat uurteet ja valkuainen on hohtavan keltainen, iiriksen ollessa pikimusta.
Yleensä Alghorilla on yllä vain polviin ulottuvat housut, mutta tien päällä kulkiessaan hän on ottanut ylleen yhden vuosia sitten syöneensä ihmisen takin, joka järven pohjalle oli jäänyt. Paksu vaate kykenee imemään vettä ja pitämään hänen ihonsa miellyttävän kosteana pitkänkin ajan.

Alghor kykenee muuttamaan ulkonäkönsä ihmiseksi. Tällöin hän on yleensä joko tummatukkainen, kalpea pikkupoika tai kumarassa kulkeva vanhus harmaiden hiuksien, parran ja punertavan kotkannenän kanssa.

Kyvyt:
Alghorin suurin mahti on hänen soitossaan. Näkin aarre on hänen tummasta ajopuusta valmistettu viulunsa, jonka kielet ovat näkin omia hiuksia. Viulun soitto on lumottua, ja voi pitkään kuunneltuna lumota magiaakin hallitsevan kuulijan jollei tämä ole tarkkaavainen. Joskus näkki soittaa vauhdikkaita sävelmiä, jolloin tuolit ja jakkaratkin tuntuvat hyppelehtivän musiikin tahtiin ja tanssi tuntuu tapahtuvan kuin itsestään. Mutta halutessaan näkki voi myös vaivuttaa kuulijansa horrokseen, houkutella heitä harhanäyillä tai pakottaa heitä tanssimaan kunnes he pyörtyvät väsymyksestä tai pahimmillaan tanssivat jalkansa hajalle.
Näkki voi myös huijata ympärillä olevia tekeytymällä ihmisen näköiseksi tai saamaan kourallisen lehtiä näyttämään kultakolikoilta. Magiaa hallitsevat henkilöt kuitenkin näkevät näiden harhojen läpi jos he ovat tarkkaavaisia.
Uidessaan ja luonnonveden lähettyvillä Alghor on väkevimmillään niin lumovoimiltaan kuin fyysisesti. Näkki on paljon vahvempi kuin miltä näyttää ja jaksaa vetää vaivattomasti kookkaankin soutuveneen suoraan pinnan alle. Mutta jos näkki ei löydä vettä ja hänen ihonsa kuivuu, hän heikkenee ihmisenkaltaiseksi eli miltei avuttomaksi.


Menneisyys:
Alghor ei yleensä kerro syntymästään, mutta syy tähän ei ole pelkästään näkin hiljainen luonne. Hän ei itsekään tiedä, mistä syntyi tai on peräisin. Hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat kotijärvensä kaislikosta, kesäauringon valossa hädin tuskin polvenkorkuisena pienokaisena. Kuultuaan myöhemmin Halakheasta Alghor on leikitellyt ajatuksella, että metsien jumala olisi luonut hänet. Kenties jotta kulkijat oppisivat kunnioittamaan vesistöjä, kenties vahingossa.
Alghor on elänyt elämänsä kotijärvessään, poistuen sieltä vain silloin tällöin. Järvessä riitti kaloja ruuaksi, hämäriä kätköjä piilotteluun, ja laakea kivi keskellä jolle näkki saattoi nousta soittamaan viuluaan. Joskus hän soitti omaksi tai satunnaisten ohikulkijoiden iloksi, ja joskus taas houkutellakseen jonkun järvelle syödäkseen hänet.
Yksi Alghorin suosikkitavoista oli lumota pahaa-aavistamattomat näkemään järven pohjassa kimaltelevia kultakasoja. Häkeltyneet ja hyväuskoiset riisuivat kaikki aseensa, raskaat varusteensa ja sukelsivat hymy huulilla järveen valmiina kahmimaan sen pohjalla makaava rikkaudet. Harva ehti edes koskettamaan pohjaa, ennen kuin vahvat sormet puristuivat heidän kaulalleen ja näkki hukutti heidät.
Kaikkia järvelle tulleita Alghor ei syönyt. Töykeitä kalastajia hän härnäsi sitomalla ongensiiman tuhannelle solmulle, tai antamalla saaliiksi vain limaisen levämöykyn. Niiden jotka rannalla pyysivät kohteliaasti lupaa tulla järvelle ja heittivät veteen jonkin pienen lahjan, Alghor antoi onkia rauhassa runsaan saaliin.
Joskus näkki seurasi järveen johtavia jokia kauemmas näkemään siltoja, myllyjä ja kerran jopa merenrannan. Myös Juhannuksen valoisina öinä näkki saattoi nousta järvestä, ottaa ihmisen ulkomuodon ja viettää illan muiden seurassa. Aina hän kuitenkin palasi kotiinsa järven pohjassa.
Kaikki kuitenkin muuttui vajaa viikko sitten. Alghor oli istunut järven ulapalla olevalla kivellä, ja näppäillyt viuluaan kokeilevasti. Hän oli havahtunut kun veteen oli molskahtanut kivi. Rannalla seisoi punaisiin pukeutuneen ihminen ja hänen vierellään toinen hahmo jonka näkki tunnisti epäkuolleeksi. Se oli tökerö ilmestys, puolimätä ja luinen. Ihminen heitteli kiviä veteen ja huuteli näkkiä tulemaan luokseen. Moista röyhkeää käytöstä Alghor ei aikonut sietää, vaan asettaen viulunsa kivelle sukelsi veteen. Tavalla tai toisella ruumis näytti huomaavan että sen isäntä oli vaarassa koska sekin loikkasi veteen ja lähti Alghoria kohti suu ammollaan. Epäkuollut ei näkkiä saanut kiinni uimalla, mutta lähelle päästessään se raapi ja yritti purra inhottavan syvälle. Kamppailu kesti hyvän tovin, kunnes lopulta Alghor repi olennon palasiksi ja antoi sen vajota järven pohjaan.
Tyytyväisenä näkki päätti siirtyä ruokailemaan järvelle tulleella hölmöllä, mutta tätä ei näkynyt missään. Näkki olisi unohtanut asian, mutta sitten hän huomasi viulunsa kadonneen kiven päältä. Rannalla näkyvät märät jäljet todistivat ihmisen uineen järven poikki varastamaan sen kun Alghor keskittyi ruumiiseen.
Näkki epäröi hyvän tovin mitä tehdä. Toisaalta häntä poltti kostaa varkaalle, ja samalla kylmäsi pelko jättää tutut vesistöt taakseen. Mutta lopulta hän ymmärsi ettei vaihtoehtoja ollut. Niinpä Alghor nousi nousi ja lähti varkaan perään, tietämättä lainkaan minne tämä oli mahtanut mennä. Jossain sisimmässään näkki tunsi pientä jännitystä nähdä maalla kulkevia olentoja ja uusia maisemia. Mutta samalla hän päätti kivenkovaan hankkivansa viulunsa takaisin ja rankaisevansa varasta niin peripohjaisesti, että hän tulisi katumaan kulunutta elämäänsä ennen kuin näkki ahmisi hänet suihinsa.

Muuta:

- Ei viihdy merivedessä, mutta murtovesi kelpaa pakon edessä.
- Voi hengittää sekä vedellä että maalla.
- Vaikka näkki syökin joskus ihmisiä, se on hänelle enemmänkin harvinainen herkku kuin vakituinen ravinnonlähde. Joskus kuitenkin himo ihmislihaa kohtaan voi yltyä houkuttelevaksi….
- Ei siedä rautaa lainkaan, pelkästään koskettamien polttelee näkin ihoa ja jättää ihoon punertavan jäljen muutamaksi päiväksi.

Pelatut pelit:
-

Ropenäyte:

Sade ropisi järven pintaan harmaiden pilvien peittäessä auringon näkyvistä. Rannan tuntumassa vedestä nousi äänettömästi tumma päälaki. Sen alta kaksi keltaista silmää vilkuili rannan takana nousevia puita ja kapeaa metsätietä. Hitaasti Alghor käveli ylös vedestä ja nousi rantasammaleille. Hänen laihan vartensa ympärille kiedottu vaate riippui läpimärkänä ja pisaroi näkin luisille jaloille.
Viimeisen kerran näkki katsoi kotijärveään. Sen keskeltä pilkistävää laakeaa kiveä jolla hän oli niin monet kesäillat istunut ja soittanut. Rannalla lojuvaa puolimätää veneenraatoa, jolla typerykset olivat soutaneet järven keskelle hänen saaliikseen ja jonka hän oli aina palauttanut uudestaan rantaan.
Alghor päästi hänelle harvinaisen, värisevän huokauksen. Sitten näkki lähti kävelemään eteenpäin. Puristaen harteillaan lepäävää vaatetta ja tuntien siitä tihkuvan viileiden vesinorojen juoksevan kylkiään pitkin Alghor astui kapealle maantielle ja suuntasi kohti etelää. Hänen paljaat jalkansa tassuttelivat tietä vasten hiljaa ja sade vihmoi hänen mustia hiuksiaan rauhoittavasti.