Post by Nocconen on Oct 9, 2017 14:30:53 GMT 2
Nimi: Layan La’velle
Laji: Aave
Sukupuoli: Miespuolinen
Ammatti: Näyttelijä, kirjailija ja herrasmies
Luonne:
Kaikista selkeimmin esiin Layan La’vellesta nousee tietynlainen omaleimainen itsetyytyväisyys. Aaveen järkähtämätön itseluottamus omiin kykyihinsä ja teatraalinen ulosanti tekevät hänestä mitä vaikuttavimman näyttelijän. Kriitikoiden valitukset ovat hänelle pelkkää ininää, ainakin kunnes joku heittäytyy suorastaan röyhkeäksi häntä kohtaan. Silloin aave on valmis puolustamaan kunniaansa floretti kädessä ja hymy näkymättömillä huulillaan.
Layan nauttii itseensä kohdistuvasta ihailusta ja huomiosta, jotka kokee ansaitsevansa miltei kuin luonnostaan. Hänestä huokuu veijarimaista, sivistyneen herrasmiehen hilpeyttä ja charmia tilanteessa kuin tilanteessa. Aave nauttii aina hyvästä (nais)seurasta, musiikista, tanssista, näytelmistä ja elävän elämän tarjoamasta draamasta. Unelmissaan Layan kuvittelee itselleen maiden rajoja ylittävää mainetta sekä näytelmien uljaana pääesiintyjänä että näytelmäkirjoittajana. Hän onkin kirjoittanut kaikenlaisia pikkuteoksia runoista lyhyttarinoihin ja näytelmänkohtauksiin.
Omaan kuolemaansa Layan suhtautui häkellyttävän kevyesti, paljon hilpeämmin kuin monet voisivat. Jos jotain, hän kokee nyt voivansa entistä paremmin uppoutua rooleihinsa vailla aineellista kehoa. Ja mikä olisikaan parempi tapa saada päät kääntymään kuin hänenkaltaisensa kiehtova, mystinen ja kaiken lisäksi vieläpä lahjakas henkilö. Väliäkö sillä, oliko hän sitten elossa tai ei.
Ulkonäkö:
Kuolemansa olosuhteista johtuen herrasmiesaaveella ei ole paljoakaan ulkomuotoa. Vailla vaatteita Layan näyttää ohuenharmaalta usvalta, jonka ihmismäiset ääriviivat keinahtelevat hennosti. Silmiinpistävintä on aaveen usvaisessa kehossa näkyvät, kuolemasta jäljelle jääneet harvat luut: kummankin jalan sääriluut ja jalkapöydät, kokonainen oikea käsi sormista aina hartiaan ja leveään lapaluuhun asti. Ja viimeisenä Layanin pääkallo, jonka koko leukaluu loistaa poissaoloaan jättäen vain sileän päälaen ja silmäkuopat. Kallo ja silmäkuopat ovat nekin täynnä harmaata usvaa.
Kosketettaessa Layanin keho tuntuisi tiheältä, viileältä höyryltä joka on sitkeää kuin siirappi. Hänen sisällään olevia luita voi koskettaa ja ne voidaan jopa vetää pois hänen kehostaan väliaikaisesti, mutta se taas vaatii selkeää ponnistelua. Tästä syystä miekaniskut ja muut osumat eivät suoranaisesti satuta aavetta vaikka osuvatkin häneen, mutta niiden aiheuttama kihisevä tunne ei ole aaveen mieleen. Kaikeksi onneksi aave on tarpeeksi kiinteä, jotta hän voi pukeutua vaatteisiin. Löysä kangas kuitenkin aaltoilee ja leijailee hänen ympärillään hienoisesti. Ja saadessaan ympärilleen jotain aineellista, kuten vaatteita, Layan on hivenen tavallista kiinteämmän tuntuinen. Paras tapa taltuttaa hänet olisi siis iskeä tukea antavat vaatteet riekaleiksi, jättäen vain hänen utuisen hahmonsa jäljelle. Fyysisesti aave ei ole kovinkaan voimakas, mutta notkean sulava senkin edestä.
Tällä hetkellä Layan on haalinut ylleen mahdollisimman tyylikkään asukokonaisuuden, vaikka sitten hieman kulahtaneen. Pitkähelmaisen, korkeakauluksisen ruskean takin messinkinapit ovat menettäneet osan parhaasta kiillostaan, ja hänen hansikkaidensa nahka on halkeillut ja haalistunut. Takin vyölenkistä roikkuu yhä hänen uskollinen mutta parhaat päivänsä nähnyt florettinsa, ja hänen luisia jalantynkiään peittävät pitkävartiset kengät lievän koron ja ruostuneiden solkien kera. Takin selkäpuolella, kauluksen alta laskeutuu tusinan verran erilaisia hattuja ja päähineitä naruissa roikkuen, valmiina jotta Layan voi nykäistä päähänsä sen mikä parhaiten tilanteeseen sopii.
Kyvyt:
Ilman vaatteitaan Layan kykenee aaveille tyypillisesti lipumaan seinien läpi, kunhan halkeamia tai rakoja löytyy tarpeeksi. Vanha puuseinä ei tuota ongelmia, mutta sileän kivimuurin sisään aave ei kykene tunkemaan sen paremmin kuin muutkaan olennot. Koostuessaan enimmäkseen kevyestä usvasta, Layan kykenee juoksemaan varsin nopeaa vauhtia, samoin kuin hyppäämään useamman metrin korkeudelle ilman ongelmia eivätkä korkeat pudotuksetkaan aaveen menoa hidasta. Tämä keveys sallii myös aaveen kävellä veden pinnalla vaivatta, mikä riemastuttaa Layania suuresti. Leveä aava tai tyyni järvenselkä kun voivat tarjota loisteliaan dramaattisen ilmapiirin tarvittaessa.
Taistella herrasmiesaave osaa, kuten mainittua on, floretilla tai muilla yhden käden pistomiekoilla. Toinen käsi selän takana ja miekka näppärässä otteessa aaveen tyyli on sekoitus näyttäviä iskusarjoja sekä neulamaisen tarkkoja pistoja.
Menneisyys:
Ennen epäonnekasta loppuaan Layan La’velle oli ollut kolmissakymmenissään oleva miekkonen, itsenimitetty keikari ja taiteenystävä. Nuorempana saatu runsas perintö oli antanut hänelle varaa opiskella kirjallisuutta, runoutta ja näyttelemistä, sivistää sieluaan taiteilla ja hyvällä elämällä ja mieltyä tyylikkäisiin vaatteisiin. Unohtamatta tietenkään herrainmuotiin sopivaa, tyylikästä ja tappavaa miekkailua. Hänen lähipiirinsä koostui Sizuanin maan samanhenkisistä, dekadenttia elämää janoavista kaunosieluista, joiden kanssa mies kulki sinne missä elämyksiä löytyi. Mutta hänen värikäs elämänsä sai yllättävän lopun Karondessa, iltana joka alkoi kuten niin moni muu ennen sitä. Myöhäinen kävely kaupungin riippusilloilla viinintäyttämän iltaman jälkeen oli vetänyt hänen luokseen yön pimeässä ryöstäjiä. Itsevarmasti Layan ei aikonut taistelutta luovuttaa ja haastoi ryöstäjiä koreasanaisesti.
Hänen loppunsa tuli yhden ryöstäjistä, ilmeisesti maagin, ampuessa sanaakaan sanomatta suurehkon tulipallon suoraan Layanin rintakehää päin. Mies ei ehtinyt edes tuntea kipua, hän näki vain tulisen räjähdyksen ja maailman keinahduksen lentäessään taaksepäin. Layan, tai se mitä hänestä oli jäljellä, tuupertui takaperin sillan kaiteen yli ja putosi sumuun kohti jossain alhaalla odottavaa metsänpohjaa.
Pudotessaan alas sumun halki intohimoinen näyttelijä päätti lausua vielä viimeiset sanansa ryöstäjien korville, ennen kuin kuolema korjaisi hänet. Mutta ikävä kyllä Layan ei osannut päättää lainaisiko hän jotain suosikkinäytelmäänsä vai julistaisiko jonkin mahtipontisen lupauksen kostosta. Hetken pohtimisen jälkeen pudotus loppui ja hän tömähti limaisen, pikimustan sammaleen sekaan metsän keskelle.
Maattuaan paikallaan hetken Layan alkoi panna merkille, ettei kuolema ottanut tullakseen. Hän yritti antaa viimeisen henkäyksensä paeta huuliltaan, mutta huomasi ettei henkäys kulkenut. Ja ettei hänellä ollut huuliakaan. Pohtien hämmentyneesti tilannettaan Layanin yhä sitkeästi elävän sielun ja kehon jäänteiden ympärille alkoi kerääntyä sumua, ja hitaasti hänen aavemainen kehonsa muotoutui. Samaan aikaan metsän pienet haaskansyöjät ehtivät nokkimaan hänen hiiltyneitä luitaan puhtaaksi. Kului aikaa, mutta lopulta tuore aave saattoi liikkua ja tutkailla miltei olematonta ulkomuotoaan. Tyytyväisenä hän totesi, että esirippu ei ollutkaan vielä laskeutunut. Tämä oli vasta päättänyt ensimmäisen luvun hänen tarinassaan, ja nyt olisi aika aloittaa seuraava.
Päättäen palata takaisin ylös kaupunkiin, Layan lähti puoliksi liitämään ja puoliksi kiipeämään puita pitkin. Perille päästyään hän ei kuitenkaan saanut aivan sitä vastaanottoa, kuin olisi toivonut. Kaupunkilaisten nähdessä alhaalta, sumun seasta ryömivän jonkin aineettoman olennon, heikkohermoisimmat olivat hätääntyneet tyystin. Ensimmäinen reaktio oli että jokin metsän verenhimoinen räyhänhenki oli saapunut riehumaan kaupungissa, ja paikalliset palkkasivat tarpeeksi uhkarohkeita yrittäjiä karkottamaan se tiehensä. Layan ei juurikaan arvostanut näitä palkattuja henkilöitä. He kun harvoin esittäytyivät, kirosivat häntä oikein olan takaa ja viskoivat liiankin useasti suolaa häntä päin. Mutta vaikka aaveen floretti olikin kolhuinen ja ruosteessa, hänen taitonsa sen käyttöön eivät. Kerta toisensa jälkeen kaupunkilaiset saivat hämmästellä kuinka aaveenkarkottajat kamppailivat oksistossa vaatteenriekaleiden heiluttamaa miekkaa vastaan, hilpeän äänen huudellessa jonkinlaisia vuorosanoja niiden taustalla. Häviäjät eivät kuitenkaan menettäneet henkeään, vaan joutuivat luikkimaan pakkoon milloin ilman kenkiä tai takkiaan jotka aave heiltä lunasti voittonsa nojalla. Layan mieltyi varsinkin hattuihin syvästi, ja alkoi keräillä niitä mukaansa.
Hiljalleen kaupungissa alettiin tottua Layaniin, ja tämä sai luvan kulkea kadulla muiden asukkaiden joukossa. Aave otti tilaisuuden ilomielin vastaan ja on alkanut hiljalleen keräämään nimeä itselleen esiintyessään julkisilla paikoilla ja kapakoissa, usein lupaa pyytämättä. Layan kykenee tottuneena esiintyjänä vuorottelemaan yhdestä hahmosta toiseen hattujaan vaihtaen, vetäen useasti sooloesityksiä. Hän on myös kirjoittanut runonluikautuksia tai lyhyitä näytelmänpätkiä, lukien ja jakaen niitä vastaantulijoille näiden iloksi tai riesaksi.
Mutta Layanin silmissä on alkanut kangastella yhä vahvemmin kaipuu suuremmasta näyttämöstä ja kiihkeämmistä suosionosoituksista, pääkaupungin teattereissa ylhäisen yleisön edessä.
Laji: Aave
Sukupuoli: Miespuolinen
Ammatti: Näyttelijä, kirjailija ja herrasmies
Luonne:
Kaikista selkeimmin esiin Layan La’vellesta nousee tietynlainen omaleimainen itsetyytyväisyys. Aaveen järkähtämätön itseluottamus omiin kykyihinsä ja teatraalinen ulosanti tekevät hänestä mitä vaikuttavimman näyttelijän. Kriitikoiden valitukset ovat hänelle pelkkää ininää, ainakin kunnes joku heittäytyy suorastaan röyhkeäksi häntä kohtaan. Silloin aave on valmis puolustamaan kunniaansa floretti kädessä ja hymy näkymättömillä huulillaan.
Layan nauttii itseensä kohdistuvasta ihailusta ja huomiosta, jotka kokee ansaitsevansa miltei kuin luonnostaan. Hänestä huokuu veijarimaista, sivistyneen herrasmiehen hilpeyttä ja charmia tilanteessa kuin tilanteessa. Aave nauttii aina hyvästä (nais)seurasta, musiikista, tanssista, näytelmistä ja elävän elämän tarjoamasta draamasta. Unelmissaan Layan kuvittelee itselleen maiden rajoja ylittävää mainetta sekä näytelmien uljaana pääesiintyjänä että näytelmäkirjoittajana. Hän onkin kirjoittanut kaikenlaisia pikkuteoksia runoista lyhyttarinoihin ja näytelmänkohtauksiin.
Omaan kuolemaansa Layan suhtautui häkellyttävän kevyesti, paljon hilpeämmin kuin monet voisivat. Jos jotain, hän kokee nyt voivansa entistä paremmin uppoutua rooleihinsa vailla aineellista kehoa. Ja mikä olisikaan parempi tapa saada päät kääntymään kuin hänenkaltaisensa kiehtova, mystinen ja kaiken lisäksi vieläpä lahjakas henkilö. Väliäkö sillä, oliko hän sitten elossa tai ei.
Ulkonäkö:
Kuolemansa olosuhteista johtuen herrasmiesaaveella ei ole paljoakaan ulkomuotoa. Vailla vaatteita Layan näyttää ohuenharmaalta usvalta, jonka ihmismäiset ääriviivat keinahtelevat hennosti. Silmiinpistävintä on aaveen usvaisessa kehossa näkyvät, kuolemasta jäljelle jääneet harvat luut: kummankin jalan sääriluut ja jalkapöydät, kokonainen oikea käsi sormista aina hartiaan ja leveään lapaluuhun asti. Ja viimeisenä Layanin pääkallo, jonka koko leukaluu loistaa poissaoloaan jättäen vain sileän päälaen ja silmäkuopat. Kallo ja silmäkuopat ovat nekin täynnä harmaata usvaa.
Kosketettaessa Layanin keho tuntuisi tiheältä, viileältä höyryltä joka on sitkeää kuin siirappi. Hänen sisällään olevia luita voi koskettaa ja ne voidaan jopa vetää pois hänen kehostaan väliaikaisesti, mutta se taas vaatii selkeää ponnistelua. Tästä syystä miekaniskut ja muut osumat eivät suoranaisesti satuta aavetta vaikka osuvatkin häneen, mutta niiden aiheuttama kihisevä tunne ei ole aaveen mieleen. Kaikeksi onneksi aave on tarpeeksi kiinteä, jotta hän voi pukeutua vaatteisiin. Löysä kangas kuitenkin aaltoilee ja leijailee hänen ympärillään hienoisesti. Ja saadessaan ympärilleen jotain aineellista, kuten vaatteita, Layan on hivenen tavallista kiinteämmän tuntuinen. Paras tapa taltuttaa hänet olisi siis iskeä tukea antavat vaatteet riekaleiksi, jättäen vain hänen utuisen hahmonsa jäljelle. Fyysisesti aave ei ole kovinkaan voimakas, mutta notkean sulava senkin edestä.
Tällä hetkellä Layan on haalinut ylleen mahdollisimman tyylikkään asukokonaisuuden, vaikka sitten hieman kulahtaneen. Pitkähelmaisen, korkeakauluksisen ruskean takin messinkinapit ovat menettäneet osan parhaasta kiillostaan, ja hänen hansikkaidensa nahka on halkeillut ja haalistunut. Takin vyölenkistä roikkuu yhä hänen uskollinen mutta parhaat päivänsä nähnyt florettinsa, ja hänen luisia jalantynkiään peittävät pitkävartiset kengät lievän koron ja ruostuneiden solkien kera. Takin selkäpuolella, kauluksen alta laskeutuu tusinan verran erilaisia hattuja ja päähineitä naruissa roikkuen, valmiina jotta Layan voi nykäistä päähänsä sen mikä parhaiten tilanteeseen sopii.
Kyvyt:
Ilman vaatteitaan Layan kykenee aaveille tyypillisesti lipumaan seinien läpi, kunhan halkeamia tai rakoja löytyy tarpeeksi. Vanha puuseinä ei tuota ongelmia, mutta sileän kivimuurin sisään aave ei kykene tunkemaan sen paremmin kuin muutkaan olennot. Koostuessaan enimmäkseen kevyestä usvasta, Layan kykenee juoksemaan varsin nopeaa vauhtia, samoin kuin hyppäämään useamman metrin korkeudelle ilman ongelmia eivätkä korkeat pudotuksetkaan aaveen menoa hidasta. Tämä keveys sallii myös aaveen kävellä veden pinnalla vaivatta, mikä riemastuttaa Layania suuresti. Leveä aava tai tyyni järvenselkä kun voivat tarjota loisteliaan dramaattisen ilmapiirin tarvittaessa.
Taistella herrasmiesaave osaa, kuten mainittua on, floretilla tai muilla yhden käden pistomiekoilla. Toinen käsi selän takana ja miekka näppärässä otteessa aaveen tyyli on sekoitus näyttäviä iskusarjoja sekä neulamaisen tarkkoja pistoja.
Menneisyys:
Ennen epäonnekasta loppuaan Layan La’velle oli ollut kolmissakymmenissään oleva miekkonen, itsenimitetty keikari ja taiteenystävä. Nuorempana saatu runsas perintö oli antanut hänelle varaa opiskella kirjallisuutta, runoutta ja näyttelemistä, sivistää sieluaan taiteilla ja hyvällä elämällä ja mieltyä tyylikkäisiin vaatteisiin. Unohtamatta tietenkään herrainmuotiin sopivaa, tyylikästä ja tappavaa miekkailua. Hänen lähipiirinsä koostui Sizuanin maan samanhenkisistä, dekadenttia elämää janoavista kaunosieluista, joiden kanssa mies kulki sinne missä elämyksiä löytyi. Mutta hänen värikäs elämänsä sai yllättävän lopun Karondessa, iltana joka alkoi kuten niin moni muu ennen sitä. Myöhäinen kävely kaupungin riippusilloilla viinintäyttämän iltaman jälkeen oli vetänyt hänen luokseen yön pimeässä ryöstäjiä. Itsevarmasti Layan ei aikonut taistelutta luovuttaa ja haastoi ryöstäjiä koreasanaisesti.
Hänen loppunsa tuli yhden ryöstäjistä, ilmeisesti maagin, ampuessa sanaakaan sanomatta suurehkon tulipallon suoraan Layanin rintakehää päin. Mies ei ehtinyt edes tuntea kipua, hän näki vain tulisen räjähdyksen ja maailman keinahduksen lentäessään taaksepäin. Layan, tai se mitä hänestä oli jäljellä, tuupertui takaperin sillan kaiteen yli ja putosi sumuun kohti jossain alhaalla odottavaa metsänpohjaa.
Pudotessaan alas sumun halki intohimoinen näyttelijä päätti lausua vielä viimeiset sanansa ryöstäjien korville, ennen kuin kuolema korjaisi hänet. Mutta ikävä kyllä Layan ei osannut päättää lainaisiko hän jotain suosikkinäytelmäänsä vai julistaisiko jonkin mahtipontisen lupauksen kostosta. Hetken pohtimisen jälkeen pudotus loppui ja hän tömähti limaisen, pikimustan sammaleen sekaan metsän keskelle.
Maattuaan paikallaan hetken Layan alkoi panna merkille, ettei kuolema ottanut tullakseen. Hän yritti antaa viimeisen henkäyksensä paeta huuliltaan, mutta huomasi ettei henkäys kulkenut. Ja ettei hänellä ollut huuliakaan. Pohtien hämmentyneesti tilannettaan Layanin yhä sitkeästi elävän sielun ja kehon jäänteiden ympärille alkoi kerääntyä sumua, ja hitaasti hänen aavemainen kehonsa muotoutui. Samaan aikaan metsän pienet haaskansyöjät ehtivät nokkimaan hänen hiiltyneitä luitaan puhtaaksi. Kului aikaa, mutta lopulta tuore aave saattoi liikkua ja tutkailla miltei olematonta ulkomuotoaan. Tyytyväisenä hän totesi, että esirippu ei ollutkaan vielä laskeutunut. Tämä oli vasta päättänyt ensimmäisen luvun hänen tarinassaan, ja nyt olisi aika aloittaa seuraava.
Päättäen palata takaisin ylös kaupunkiin, Layan lähti puoliksi liitämään ja puoliksi kiipeämään puita pitkin. Perille päästyään hän ei kuitenkaan saanut aivan sitä vastaanottoa, kuin olisi toivonut. Kaupunkilaisten nähdessä alhaalta, sumun seasta ryömivän jonkin aineettoman olennon, heikkohermoisimmat olivat hätääntyneet tyystin. Ensimmäinen reaktio oli että jokin metsän verenhimoinen räyhänhenki oli saapunut riehumaan kaupungissa, ja paikalliset palkkasivat tarpeeksi uhkarohkeita yrittäjiä karkottamaan se tiehensä. Layan ei juurikaan arvostanut näitä palkattuja henkilöitä. He kun harvoin esittäytyivät, kirosivat häntä oikein olan takaa ja viskoivat liiankin useasti suolaa häntä päin. Mutta vaikka aaveen floretti olikin kolhuinen ja ruosteessa, hänen taitonsa sen käyttöön eivät. Kerta toisensa jälkeen kaupunkilaiset saivat hämmästellä kuinka aaveenkarkottajat kamppailivat oksistossa vaatteenriekaleiden heiluttamaa miekkaa vastaan, hilpeän äänen huudellessa jonkinlaisia vuorosanoja niiden taustalla. Häviäjät eivät kuitenkaan menettäneet henkeään, vaan joutuivat luikkimaan pakkoon milloin ilman kenkiä tai takkiaan jotka aave heiltä lunasti voittonsa nojalla. Layan mieltyi varsinkin hattuihin syvästi, ja alkoi keräillä niitä mukaansa.
Hiljalleen kaupungissa alettiin tottua Layaniin, ja tämä sai luvan kulkea kadulla muiden asukkaiden joukossa. Aave otti tilaisuuden ilomielin vastaan ja on alkanut hiljalleen keräämään nimeä itselleen esiintyessään julkisilla paikoilla ja kapakoissa, usein lupaa pyytämättä. Layan kykenee tottuneena esiintyjänä vuorottelemaan yhdestä hahmosta toiseen hattujaan vaihtaen, vetäen useasti sooloesityksiä. Hän on myös kirjoittanut runonluikautuksia tai lyhyitä näytelmänpätkiä, lukien ja jakaen niitä vastaantulijoille näiden iloksi tai riesaksi.
Mutta Layanin silmissä on alkanut kangastella yhä vahvemmin kaipuu suuremmasta näyttämöstä ja kiihkeämmistä suosionosoituksista, pääkaupungin teattereissa ylhäisen yleisön edessä.
